itslearning-julkaisu 124, Marraskuu 2021

Parannuksia mallikurssin päivityksiin

itslearningissä mallikurssien avulla on mahdollista keskitetysti ylläpitää mm. kurssien aiheita, suunnitelmia ja erilaisia sisältöjä.

Mallikurssin voi kopioida / päivittää haluamaansa kurssiin useita kertoja. Tähän saakka niiden kurssien kohdalla, jotka ovat aluperin luotu mallikursseista vain ne aiheet ja suunnitelmat päivittyvät, jotka eivät olleet olemassa edellisessä mallikurssin kopioinnissa/päivitysajossa. Näin estettiin opettajia tekemästä muutoksia olemassaoleviin aiheisiin tai suunnitelmiin. Tämä voi kuitenkin tarkoittaa sitä, että mallikurssin muutoksia ei ole päivitetty kurssilla sen luontihetken jälkeen.

Tämä parannus sisältää mahdollisuuden sallia kurssin päivittämisen mallikurssin kaikilla aiemmin kopioitujen suunnitelmien muutoksilla. Tämä vaihtoehto on oletuksena poissa käytöstä, koska on edelleen olemassa vaara, että opettajien mallikursseihin perustuvilla kursseilla lisäämäi sisällöt korvautuisivat heidän tietämättä. Asetus tämän vaihtoehdon hyödyntämiseen löytyy mallikurssin kopiointitoiminnon yhteydestä ja se on nimeltään "Korvaa aiemmin kopioidut suunnitelmat". Mallikurssin kopiointitoiminto löytyy kurssilta Asetukset > Kurssin ominaisuudet ja toiminnot > 3 pistettä > Käytä mallia).

Ennen lopullista mallikurssin kopiointi saat vielä yhteenvedossa tiedot kuinka monta olemassa olevaa suunnitelmaa on saamassa päivityksen.

Mallikurssilla suoritettavalla päivityksellä ei ole vaikutusta niihin kurssin elementteihin (resurssit ja aktiviteetit) joita kurssilla on muokattu. Kirjaston käyttö ja hyödyntäminen on oikea tapa toimia, jos tämän kaltaista elementtien keskitettyä hallintaa tavoitellaan.

Muita muutoksia

  • Aiempi päivitys mahdollisti sen, että itslearningissä käyttäjien nimiin voitiin käyttää etuliitettä, esimerkiksi opettajien nimien muodollisempaa näyttöä varten. Tämä koskee nyt käyttäjän nimeä käyttäjäprofiilissa (oikea yläkulma).
  •  Uudessa suunnitelmassa liikkumisen helpottamiseksi opettajat ja opiskelijat näkevät "Takaisin (nimettyyn) suunnitelmaan" -linkin avatessaan resurssia tai aktiviteettia. Huomautus: Tämä linkki ei näy avattaessa kansiota tai oppimispolkua, koska ne avautuvat uudessa välilehdessä, TAI avattaessa resurssia/aktiviteettia uutta suunnitelmaa luotaessa. 
  •  Vanhempi käytössä olleista ePortfolion versioista poistettiin, koska uudessa versiossa on paranneltu monia asioita mm. käyttöliitymä kokonaan. Monet ovatkin jo hyvän aikaa käyttäneet uudempaa versiota. Uudesta ePortfolio työkalusta voit lukea tarkemmin tästä. Tämän vanhemman version poistaminen ei vaikuta luotuihin sisältöihin, sillä kaikki aiemmin luodut sisällöt esitetään nyt uudessa työkalussa.

Oliko tästä vastauksesta apua? Kyllä Ei

Send feedback
Pahoittelut, että emme voineet auttaa. Anna palautetta, jotta voimme parantaa tätä artikkelia.